Järkyttäviä ryppyjä

Kun Lilli käy kylvyssä, on hänellä hetken kuluttua ihan järkyttyneet sormet ja eräänä päivänä päiväkodissa oli ollut sijaistamassa sellainen montessorimummo, jonka kasvot olivat ihan järkyttyneet.

Tänään ruoan kanssa oli tarjolla grillivastusten alla käyneitä kirsikkatomaatteja. Arvasin kysymyksen kasvoilta jo pohdintavaiheessa:
Miksi nämä tomaatit ovat ihan järkyttyneitä?

Huhuu, kuka puhuu

Meillä on kotona enää harvoin hiljaista ja vaikka kuinka pidän hiljaisuudesta, on ihanaa kun lapsi osaa kommunikoida tarpeistansa. Toisaalta ei täällä ennenkään ole hiljaista ollut, kun tarpeet on kommunikoitu itkulla ja kitinällä, jos ei muuten ole mennyt perille ja kun ei tuo esikoinenkaan ole koskaan ollut kovin hiljaista tyyppiä. Puhetta tosiaan tulee ja paljon.

Lempi juttuja tällä hetkellä ovat Maina (eli Maisa hiiri), muukakiija (muumikirja), ihhahhappa (ihhahhaa heppa eli hevonen), kiikaa (kiikku tai keinu) ja yppää (hyppääminen). Asioita pitäisi myös koko ajan aaittaa eli olla laittamassa. Tosin tämä laittaa niitä jo ihan itsekin, kuten kengät jalkaansa tai hatun päähänsä. Sitten hän kiipeää itse avuliaasti rattaisiin odottamaan lähtöä tai eteisen tuolin kautta avaamaan väliovea..

Topsi on erittäin omatoiminen tyyppi, joka luultavasti muuttaa kotoa omilleen viimeistään seitsemänvuotiaana. Itse yritän pysyä perässä ja olla tärvelemättä sitä intoa ja vimmaa mikä pitää tuon pienen ihmisen liikkeessä.



Meidän arkikuvia pystyy seurailemaan myös Instagramissa.

Erään hiiren kuolema ja äitienpäivää kaikille

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille!

Minä sain tänään nukkua niin pitkään kun huvitti. Puoli kymmeneltä nousin ja keitin kahvit. Sitten herkuteltiin laajennetun perheen kanssa kakkua, jonka meille tilauksestani leipoi Uudenmaan Herkku. Kelpasi! Lahja piti avata jo perjantaina, kun Lilli ei malttanut odottaa sen kanssa. Ihana kortti ja hieno sydän-nauha-nappijuttu. Funktio jäi vähän epäselväksi, mutta ei kai se ole niin justiinsa. Kuulemma se on menossa koristeeksi hänen sänkynsä viereen. <3

Ja sitten siihen hiireen..

Availin keittiön verhoja varhain lauantaiaamuna ja siinä se oli heti ikkunan takana. Hukkuneena isoäidin vanhaan melamiiniseen leivontakulhoon (johon oli tarkoitus istuttaa kevätkukkia tai salaattia), johon edellisen päivän sade oli jättänyt puolisen litraa vettä.
Hetken kuluttua sitä sitten olikin lasin takana ihmettelemässä myös Lilli.

Lilli: Oikea hiiri! Tarkoittaako tämä sitä, että minä saan vihdoinkin oman lemmikin? *aivan intopiukeana ja silmät selällään*
Minä: Ei tarkoita. Tuo hiiri on hukkunut ja se ei enää elä. Eikä me kyllä elävääkään hiirtä tänne otettaisi lemmikiksi.
L: Kyllä se siitä herää, kun me äiti mennään tuonne.
M: Ei se herää. Hiiret eivät osaa hengittää veden alla, niinkuin ei ihmisetkään. Tuo hiiri on kuollut, se ei enää koskaan herää tai juokse.
L: ...*Hiljaisuus*

Asiaan kuului yksi itku, mutta se taisi johtua siitä, että hetken toivo omasta lemmikistä murskautui pettymykseksi. Lilli istui pitkään katselemassa hukkunutta hiirtä ja asiaan ei olla vielä palattu. Itse kävin myöhemmin vähin äänin hävittämässä sekä hiiren, että kipon. Ei tuntunut oikein hyvältä ajatukselta enää istuttaa siihen hiiren surmaan enää mitään.

Pääsiäinen kaksin

Pääsiäisestä mökillä on ehtinyt kasvaa pienimuotoinen perinne perheessämme, mutta tällä kertaa päätimme tehdä hommat osittain toisin. Joten perjantai aamuna saattelimme vain Lillin ja isin matkaan. He suuntasivat pääsiäiseksi junalla kohti Oulun seutua ja me jäimme Topsin kanssa kotiin. Mukaan lähti myös kamera ja vaikka kännykällä on ihan kiva räpsiä arkihaastekuvia Facebookiin, niin tänne en aio niitä kuitenkaan tuupata. Kuvapostausta siis ensi kerralla.

Meidän lomanen on sujunut aika normisettiä noudatellen, mitä nyt minä olen flunssaisena ja Topsi tietenkin elämänsä voimissa. Perjantaina meillä kävi kyläilijöitä ja söimme vähän tavanomaista pidemmän kaavan mukaan.

Lauantaina kävimme katsastamassa Korkeasaaren Pääsiäismenot. Munajahtiin ja eläinten poikasia katsomaan oli lähtenyt yllättäen pari muutakin lapsiperhettä. Bussiin mahtui vähän vähemmän sujuvasti kuudet vaunut, joista onneksi kahdet taiteltuina. Meinasi vähän alkaa ärsyttämään, että ihan isojakin (3-4v) lapsia kuljetettiin bussissa matkarattaissa viemässä tilaa oikeasti vaunuja/rattaita tarvitsevilta. Etenkin kun nämä lapset pinkasivat pystyyn rattaistaan sillä sekunnilla kun bussi saapui Korkeasaaren pysäkille ja kun hyvin on tiedossa varmasti sekin fakta, että siellä niitä vaunuja on myös vuokrattavana. Noh, oma moka kun oltiin rattailla liikkeellä, eikä reppuillen. Siihenkin tosin oli hyvä syy, kun kuukausi takaperin aloittamani lenkkeily tyssäsi hanhenjalkaan. Kipu kummankin polven sisäsyrjässä yltyy kun kyydissä on ylimääräistä taakkaa, mutta vaunuja pystyy työntämään jo ihan kivuttomasti. Takaisin matka sujuikin paljon leppoisammin kun ei ollut kiirus mihinkään ja kävely aurinkoisessa ilmassa sopi meille enemmän kuin hyvin. Kotimatka pitenikin kävelystä vain 10 minuuttia ja fiilis oli huomattavasti parempi, kuin oletettavasti rättiväsyneitä lapsia täyteen lastatussa bussissa.

Tänään ohjelmassa on ollut hieman pienimuotoisempaa puuhailua, ulkovaraston järjestelyä ja Topsin ensimmäinen pyöräilyreissu lastenistuimessa. Pyöräiltiin muutaman kilometrin lenkki ja tultiin sitten takasin kotiin Kalasataman ainoan vauvakeinun kautta. Topsi viihtyi kyydissä hyvin ja takaistuimelta kuului innostunutta selostusta läpi matkan. Aihe vaan jäi tällä kertaa mysteeriksi. Polvetkin kestivät pyöräilyä hyvin, joten lenkit saattavat vaihtua hetkeksi pyöräilyyn.

Huomiselle en ole keksinyt vielä mitään sen kummempaa puuhaa, mutta jos flunssa antaa myöten, niin taidamme fillaroida johonkin vähän pidemmälle kunnon puistoon ja ottaa eväät mukaan. Illalla perhe jälleen täydentyy ja pääsen varmasti kuulemaan monta jännää tarinaa junamatkailusta ja muusta.

Oikeastaan aika mukavaa tällainen yhden lapsen kanssa kahdestaan lomailu ja hetkeksi jakautuminen. Muistan hyvin sen kun jäin joskus ennen Topsia useammaksi päiväksi yksin Lillin kanssa ja sen miten se tuntui jotenkin suorastaan epäreilulta. Siis ihan kamalan rankkaa olla yksin lapsen kanssa monta päivää.. Jotenkin on tuo perspektiivi tässä tainnut muuttua ja ehkä vähän ne vanhemmuuden valmiudetkin, kun ei tunnu enää yhtään rankalta olla yksin lapsen kanssa useampaa päivää. Suorastaan lomafiilis minullakin, kun vain yhden hommat hoidettavana! Mitä nyt vähän kaipaan lisää unta aamun tunteihin, sillä Topsi päätti tänäänkin aloittaa aamunsa hyvissä ajoin klo 6.29.

Vähän siis väsyttää vaikka onkin ollut oikein ihana pitkä viikonloppu. Ehkäpä yritän tänään päästä itsekin ajoissa nukkumaan ja toivoa, että flunssan selkä alkaa huomiseksi jo vähän taittumaan. Ja vielä ihan pakko hehkuttaa, että olipa ihana ilma tänään!!! Lisää tällaista kiitos!

Kaikki on vinksin vonksin

Tiedättekö sen päivän kun hommat ei vaan lähde sujumaan oikein mitenkään päin. Aamusta alkaen olo on jotenkin kökkö ja hommat saa hoidettua parhaimmillaankin vain puolivillaisesti. Syytän viime yötä, joka alkoi mennä pieleen jo siinä vaiheessa kun valitsin jäädä peiton alle sohvalle katsomaan mitälie-eimitään telkkarista, vaikka väsytti. Nukkumaan mennessä kuulin pienten askelten hipsuttelua ja Lilli likkahan se sieltä tulla tupsutteli. "En tahdo mennä nukkumaan omaan sänkyyn, tahdon tulla sinun ja isin viekkuun". Myönnyin sillä ehdolla, että sängyssä nukutaan, mutta eihän siitä tullut taas hevon halvattua. Jossain vaiheessa päätin itse siirtyä lastenhuoneen alasänkyyn jatkamaan rikkonaisia uniani. Siellä sainkin yllättävän hyvin nukuttua, kunnes sitten Topsi päätti aloittaa arvioni mukaan seitsemän aikoihin aamukiekumisensa: "äääitii, ääiti, äääitii", kunnes nostin viereeni. Sain levättyä... levon sijaan seuraavan tunnin ajan seurasi epämääräistä mongerrusta ja mönkimistä milloin mitenkin päin minun päälleni makaamaan ja taas minuutin kuluttua vaihtamaan asentoa johonkin vielä oudompaan ja (jos mahdollista) epämukavampaan (minulle tietenkin) asentoon.

Lilli ei tainnut nukkua yhtään sen paremmin, sillä tänään vähän yllättävätkin asiat ovat saaneet tytön heittäytymään mattoon ulvomaan. Päivällä oli kivaa, kun saatiin leikkikaveri kyläilemään ja vähän aikuista juttuseuraa, mutta kun paikalla oli taas vain oma porukka, alkoi tunteet kuohumaan vähän siitä sun tästä..

- Ensin oli ikävä Ukkia. Soitettiin Ukille. Likka kysyi Ukilta oltaisko voitu Skypettää illalla, mutta Ukki tuotti pettymyksen ja paljasti, ettei hänellä ole Skypeä (saatika sitten tietokonetta tai tablettia). Likka tietää että Skypen saa puhelimeenkin, mutta uusi pettymys seurasi, kun kerroin, että puhelimen Skypestä ei tulekaan kuvaa, eikä Ukilla ole sitäkään. (Eikä Ukin old school puhelin taida edes tukea mitään tämän tyyppisiä aplikaatioita). Itkun paikka.

- Sormeen tuli paperihaava ja asiaa paikkaamaan tilattu Hello Kitty -laastari oli väärän värinen. Paketin päällys oli lupaavan pinkki, mutta pienemmät laastarit (jotka nekin on sormeen liian isoja) olivat vaalean keltaisia. Itkun paikka taas.

- Isiä tuli ikävä. Ja Mummoa, Mumia, sekä Grandadiä. Itkun paikka jälleen. Tieto siitä, että huomenna pääsee Skypettämään Mummon kanssa ei saanut aikaan riemun kiljahduksia, vaan "eikä! EIKÄ! NYYYT!" - tyyppisen kohtauksen. Kiva.

- Kesääkin tuli ikävä ja erästä Jyväskyläläistä kylpylähotellia apina-altaineen. Itkun paikka. Myös tieto siitä, että tulevana kesänä ei tule kesäautoa, otettiin vastaan nyyhkytyksen ja epätoivoisen ulinan kera. "Eikö sinne muka pääse ratikalla?" *nyyhk*

- Yskäkin harmitti vähän, mutta eniten harmitti se kun minä mokoma kehtasin väittää, että se ei ole allerginen yskä. Ei itkettänyt, mutta sapetti niin että piti käydä matossa vähän huutamassa kuitenkin.

- Ruokaravintolassamme (jota myös keittiöksi kutsutaan) oli tänään tarjolla uunikalaa. Likan annoksessa sitä oli liian vähän. Taas sapetti ihan vietävästi..

- Keittiömestari (eli allekirjoittanut itse) kieltäytyi tarjoilemasta ruokajuomaksi mehukeittoa. Väittelyn jälkeen kaurajuoma kelpasi, kun vaihtoehtona oli vesi.

- Myöhemmin iltapalalla mehukeitto oli osana menua, mutta pilli - se oli väärän värinen. Toimitetun vihreän pillin olisi pitänyt olla keltainen. Pilli ylipäätään piti saada, koska Topsikin sai. Topsi taas sai pillin, koska pienet taaperolasit olivat astianpesukoneessa ja isosta mukista juominen (ja mustikkakeitto) asettaa haasteita pienien käsien ja silmien yhteistyölle, jonka tämän kaltaisissa tapauksissa mielelläni ohitan antamalla pillin. (Vedellä voi harjoitella, en suosittele mustikkakeittoa.) Anyway, itku tuli tästäkin.

Onneksi kaapissa oli tummaa suklaata, jota me kaikki saatiin syödä ja syötiinkin. Lapset palasen pekkaan ja minä kolme. Tasajako eiks ni?

P.s. Tunteeko joku hyvää ajatuksenluvunopettajaa? Pari kertaustuntia pitäisi varmaan ottaa, jotta elämä päättäväisen kolmevuotiaan kanssa olisi joskus helpompaa..

Pääsiäismarkkinoita ja potkupyöräilyä

Saimme perheeseen lisävahvistuksen Oulusta, kun miehen äiti eli lasten mummo tuli viettämään Likan päiväkodin isovanhempien päivää ja jäi meille viikonloppuvieraaksi. Likka laski päiviä mummon tuloon koko viime viikon ja torstai-iltana kävimme viimein hakemassa mummon lentokentältä. Lauantaina päätimme piipahtaa hakemassa vähän herkkuja Teurastamolta, jossa oli maalaistentoripäivä. Maalaistoripäivinä Teurastamolle tulee mm. pientuottajia myymään kuka mitäkin herkkuja ja tietenkin auki on yleensä tällöin myös Teurastamon omat putiikit. Meiltä on matkaa tuonne tuol puolen Itäväylää n. 1 km, joten Likan matkantekoa vauhdittamaan otettiin mukaan viime vuonna Ipanaiselta ostettu Tup Tup. Sen verran lujaa tuo pyörällään jo potkuttelee, että siinä on jo aika perässä pysyminen itsellä. Onneksi sentään tajuaa kuunnella pysähtymiskehotuksia ja useimmiten pysähtelee välillä odottamaan meitä hitaampia kulkijoita (ja keräämään kiviä, keppejä ja mitäliemilloinkin pyörän etupussukkaan).

Likka "rannalla", kuten hän itse asian ilmaisi.

Tup Tup ja Tux, sekä pari rakkauden sydäntä.

Jädelinon herkut <3

Tankkauksen jälkeen sopii potkia lisää vauhtia.

Alamäessa jalat ilmaan ja antaa mennä!

Likka laskettelee isotkin mäet alas jalat ilmassa ja jarruttaa sitten mäen alapuolella. Jättimäet mennään hieman jaloilla jarrutellen jolloin ei tule liikaa vauhtia. Huomasimme jo aika alussa että satula kannattaa pitää riittävän alhaalla, jolloin tasapainon etsiminen tosiaan lähtee siitä kun istuu pyörän päälle ja jalat ulottuu kunnolla maahan vähän koukussa. Silloin potkiessa koko jalkapohja hakee vauhdin ja pitää balanssin, eikä vain varpaat. Ihan paras vekotin.

Saa leikkiä

Kuten sanottua, meillä kaikenlaiset roolileikit ovat olleet viimeaikoina hyvin suosittuja. Lisäksi tytöt kehittelevät omia temppuratojaan, joita sitten aikuisvoimin tarvittaessa hieman kehitetään, niin että pahemmilta vahingoilta säästytään. Meidän sohvalla saa pomppia ja jos haluaa, niin voi pukea päälleen vaikka peikkojumppa-asun eli muovipussin ja laskea sohvaliukumäkeä.

Ihan ite jänöksi

Kolme hattua päässä, aika antaa aplodit!

Peikkojumppa-asuinen sohvatiikeri

Uimaan lähdössä vai sadesäällä lentoon? Vai häh..?

Siitä vaan yli ja kuperkeikka perään!

Murut <3

Pitäisi varmaan ottaa kamera joskus uloskin mukaan.