lauantai 20. huhtikuuta 2013

Melkein yksin

Mies lähti laivalle Likan ja valikoitujen sukulaisten kanssa. Minä jäin kotiin Naperon kanssa. Mietin pitkään mitä ostaisin kaupasta itselleni viikonlopuksi. Loppujen lopuksi päädyin ostamaan ainekset isoon salaattiin ja Käpykakun, sekä Missä X -pussin ja tölkin Ginger Alea. Söin palan Käpykakkua aikaisemmin, mutta salaatin teen vasta huomenna. Nyt sitten istun ja ihmettelen punaviinilasillisen kanssa sohvalla että pitäisikö tästä melkein omasta ajasta yrittää jotenkin repiä enemmän irti. Ehkä ei kuitenkaan. Tämä on aika hyvä näinkin.

torstai 11. huhtikuuta 2013

Hullu juttu

Kuten suurin osa julkisilla paikoilla liikkuvista ihmisistä on varmasti huomannut, on Hullut Päivät taas täällä. Itse bongasin kuvastosta etukäteen Naperolle hankintalistalla olevan Stokken Tripp Trappin Stokkan verkkokaupan puolelta. Laitoin aamuksi kellonkin herättämään kymmentä vaille kahdeksan, jotta ehdin heti ensimmäisten joukossa siirtämään tuolin etukäteen tekemältäni muistilistaltani ostoskoriin. Sure enough aamu tuli ja kello soi, avasin koneen, klikkasin minkä ehdin, naputin tilaustiedot - liian hitaasti. Viittä yli kahdeksan aamulla tuolit oli myyty.  Manasin lapsiystävällisesti ja kirosin koko puljun huijaustarjouksineen.

Iltapäivällä huomasin Playtray Finlandin fb sivuille ilmestyneen alennuskoodin jota olin odotellut ja lähdin tekemään tarjotin tilausta. Siellä tietoja tilauslomakkeelle täytellessä ilmestyi sivujen fb-banneriin jaettu Hullujen Päivien statuspäivitys siitä että verkkokauppaan on vapautettu lisää Stokken tuoleja myyntiin! Whee! Tällä kertaa lykästi ja tuoli irtosi n.50€ edullisemmin.
Loppu hyvin kaikki hyvin! Toimitusta odotellessa.. :)

Playtraystä lisää sitten kun saadaan se käyttöön eli heti kun Napero alkaa sormiruokailun.

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Perheuintia

Likka ei ole ollut vauvauimari. Ei vaan saatu aikaiseksi lähteä silloin kurssille ja yhtäkkiä Likka olikin muka jo liian iso vauvauintiin (äidin mielestä). Viime aikoina ollaan kuitenkin aktivoiduttu omatoimiuimailussa, joten Naperon vauvauinteja miettiessä syntyi idea perheuintiin lähtemisestä. Eilen käytiin ensimmäistä kertaa Simsalabimin perheuinnissa. Napero oli ihmeissään, mutta nautti silti selvästi. Likka kikatti menemään isänsä kanssa. Huippu juttu!
Saa nähdä meneekö seuraava uinti yhtä leppoisasti vai tuleeko itku.

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Tup Tup tuli taloon

Kevään tulosta intoutuneena lähdin etsimään Likalle uutta fillaria. Parista eri vaihtoehdosta päädyin Tup Tup potkupyörään. Kuinka sattuikaan Ipanaisen blogissa uutisoitiin kuun ensimmäisenä päivänä uudesta liikkeestä Kampin kauppakeskuksessa ja etsittiin liikkeelle myyjiäkin. Tapani mukaan seurailin linkkejä ja haksahdin aprillipilaan. Pilan loppuun asti seuraamisesta oli kuitenkin hyötyä, sillä Ipanaiselta irtosi siitä hyvästä kiva pieni alekoodi. Naperolle tilasin ihanan lämpimän oloiset ja pirtsakat keltaiset pingviini Stonzit lisä linereineen. Likka sai potkupyöränsä. Hän sai valita punaisen, limen ja aquan värisistä vaihtoehdoista ja tällainen sieltä paketista tänään sitten kuoriutui. Keskustelua siitä miksei vaihtoehtona ollut pinkkiä pyörää käytiin kyllä pitkään ja hartaasti.


Pyöräilykausi on avattu!

Yksivärisistä lasten pyöräilykypäristä saa muuten vinkata. Vaikka en tiedä suostuisiko Likka tuosta kukka-kalahirvityksestään edes luopumaan ellei tilalle löydy vähintäänkin yhtä räikeää pinkkiä vaihtoehtoa, mutta ainakin Naperolle meinasin ostaa syksyksi jonkun vähän hillitymmän.

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Karkkipäivä

Perjantai = Karkkipäivä.

Likka valitsee hammaskarkkeja (lue: irtokarkkeja) kaupan laarista yhdellä eurolla ja yrittää välillä napata salaa karkkia suoraan suuhun. Pussista ei luovuta taistelutta edes kassalla maksun ajaksi ja vasta uhkaus koko pussin jäämisestä kauppaan tepsii. Kovin odotus on kuitenkin vielä edessä kun pussin saa avata vasta ruokailun jälkeen. Pikku Kakkonen helpottaa hetken ajan. Ruokailu on vähänkin lempiruokakategoriaan kuulumattoman ruoan äärellä likipitäen mahdotonta, mutta sitten odotus palkitaan - karkkihetki. Likka mussuttaa irtsarinsa rauhassa, tarkkaan valikoiden ja tarjoaa yhden äidille. Välillä jää pari karkkia lauantaiaamuksikin.

Saa nähdä miten tämän ennalta käsikirjoitetun draaman osat tänään näytellään.

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Sisko myytävänä

Aika pitkä kuherruskuukausi se olikin. Eilen nousi vihdoin silta pystyyn ja 2,5-vuotias esikoiseni ilmaisi harmituksensa joulukuussa syntyneeseen pikkusiskoonsa, joka sillä hetkellä valtasi Likalta tilan ukin sylistä.

Likka: Äiti, voidaanko myydä Napero pois. Vaikka mummolle.

Ei voitu.