Kaikki on vinksin vonksin

Tiedättekö sen päivän kun hommat ei vaan lähde sujumaan oikein mitenkään päin. Aamusta alkaen olo on jotenkin kökkö ja hommat saa hoidettua parhaimmillaankin vain puolivillaisesti. Syytän viime yötä, joka alkoi mennä pieleen jo siinä vaiheessa kun valitsin jäädä peiton alle sohvalle katsomaan mitälie-eimitään telkkarista, vaikka väsytti. Nukkumaan mennessä kuulin pienten askelten hipsuttelua ja Lilli likkahan se sieltä tulla tupsutteli. "En tahdo mennä nukkumaan omaan sänkyyn, tahdon tulla sinun ja isin viekkuun". Myönnyin sillä ehdolla, että sängyssä nukutaan, mutta eihän siitä tullut taas hevon halvattua. Jossain vaiheessa päätin itse siirtyä lastenhuoneen alasänkyyn jatkamaan rikkonaisia uniani. Siellä sainkin yllättävän hyvin nukuttua, kunnes sitten Topsi päätti aloittaa arvioni mukaan seitsemän aikoihin aamukiekumisensa: "äääitii, ääiti, äääitii", kunnes nostin viereeni. Sain levättyä... levon sijaan seuraavan tunnin ajan seurasi epämääräistä mongerrusta ja mönkimistä milloin mitenkin päin minun päälleni makaamaan ja taas minuutin kuluttua vaihtamaan asentoa johonkin vielä oudompaan ja (jos mahdollista) epämukavampaan (minulle tietenkin) asentoon.

Lilli ei tainnut nukkua yhtään sen paremmin, sillä tänään vähän yllättävätkin asiat ovat saaneet tytön heittäytymään mattoon ulvomaan. Päivällä oli kivaa, kun saatiin leikkikaveri kyläilemään ja vähän aikuista juttuseuraa, mutta kun paikalla oli taas vain oma porukka, alkoi tunteet kuohumaan vähän siitä sun tästä..

- Ensin oli ikävä Ukkia. Soitettiin Ukille. Likka kysyi Ukilta oltaisko voitu Skypettää illalla, mutta Ukki tuotti pettymyksen ja paljasti, ettei hänellä ole Skypeä (saatika sitten tietokonetta tai tablettia). Likka tietää että Skypen saa puhelimeenkin, mutta uusi pettymys seurasi, kun kerroin, että puhelimen Skypestä ei tulekaan kuvaa, eikä Ukilla ole sitäkään. (Eikä Ukin old school puhelin taida edes tukea mitään tämän tyyppisiä aplikaatioita). Itkun paikka.

- Sormeen tuli paperihaava ja asiaa paikkaamaan tilattu Hello Kitty -laastari oli väärän värinen. Paketin päällys oli lupaavan pinkki, mutta pienemmät laastarit (jotka nekin on sormeen liian isoja) olivat vaalean keltaisia. Itkun paikka taas.

- Isiä tuli ikävä. Ja Mummoa, Mumia, sekä Grandadiä. Itkun paikka jälleen. Tieto siitä, että huomenna pääsee Skypettämään Mummon kanssa ei saanut aikaan riemun kiljahduksia, vaan "eikä! EIKÄ! NYYYT!" - tyyppisen kohtauksen. Kiva.

- Kesääkin tuli ikävä ja erästä Jyväskyläläistä kylpylähotellia apina-altaineen. Itkun paikka. Myös tieto siitä, että tulevana kesänä ei tule kesäautoa, otettiin vastaan nyyhkytyksen ja epätoivoisen ulinan kera. "Eikö sinne muka pääse ratikalla?" *nyyhk*

- Yskäkin harmitti vähän, mutta eniten harmitti se kun minä mokoma kehtasin väittää, että se ei ole allerginen yskä. Ei itkettänyt, mutta sapetti niin että piti käydä matossa vähän huutamassa kuitenkin.

- Ruokaravintolassamme (jota myös keittiöksi kutsutaan) oli tänään tarjolla uunikalaa. Likan annoksessa sitä oli liian vähän. Taas sapetti ihan vietävästi..

- Keittiömestari (eli allekirjoittanut itse) kieltäytyi tarjoilemasta ruokajuomaksi mehukeittoa. Väittelyn jälkeen kaurajuoma kelpasi, kun vaihtoehtona oli vesi.

- Myöhemmin iltapalalla mehukeitto oli osana menua, mutta pilli - se oli väärän värinen. Toimitetun vihreän pillin olisi pitänyt olla keltainen. Pilli ylipäätään piti saada, koska Topsikin sai. Topsi taas sai pillin, koska pienet taaperolasit olivat astianpesukoneessa ja isosta mukista juominen (ja mustikkakeitto) asettaa haasteita pienien käsien ja silmien yhteistyölle, jonka tämän kaltaisissa tapauksissa mielelläni ohitan antamalla pillin. (Vedellä voi harjoitella, en suosittele mustikkakeittoa.) Anyway, itku tuli tästäkin.

Onneksi kaapissa oli tummaa suklaata, jota me kaikki saatiin syödä ja syötiinkin. Lapset palasen pekkaan ja minä kolme. Tasajako eiks ni?

P.s. Tunteeko joku hyvää ajatuksenluvunopettajaa? Pari kertaustuntia pitäisi varmaan ottaa, jotta elämä päättäväisen kolmevuotiaan kanssa olisi joskus helpompaa..