sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Pääsiäinen kaksin

Pääsiäisestä mökillä on ehtinyt kasvaa pienimuotoinen perinne perheessämme, mutta tällä kertaa päätimme tehdä hommat osittain toisin. Joten perjantai aamuna saattelimme vain Lillin ja isin matkaan. He suuntasivat pääsiäiseksi junalla kohti Oulun seutua ja me jäimme Topsin kanssa kotiin. Mukaan lähti myös kamera ja vaikka kännykällä on ihan kiva räpsiä arkihaastekuvia Facebookiin, niin tänne en aio niitä kuitenkaan tuupata. Kuvapostausta siis ensi kerralla.

Meidän lomanen on sujunut aika normisettiä noudatellen, mitä nyt minä olen flunssaisena ja Topsi tietenkin elämänsä voimissa. Perjantaina meillä kävi kyläilijöitä ja söimme vähän tavanomaista pidemmän kaavan mukaan.

Lauantaina kävimme katsastamassa Korkeasaaren Pääsiäismenot. Munajahtiin ja eläinten poikasia katsomaan oli lähtenyt yllättäen pari muutakin lapsiperhettä. Bussiin mahtui vähän vähemmän sujuvasti kuudet vaunut, joista onneksi kahdet taiteltuina. Meinasi vähän alkaa ärsyttämään, että ihan isojakin (3-4v) lapsia kuljetettiin bussissa matkarattaissa viemässä tilaa oikeasti vaunuja/rattaita tarvitsevilta. Etenkin kun nämä lapset pinkasivat pystyyn rattaistaan sillä sekunnilla kun bussi saapui Korkeasaaren pysäkille ja kun hyvin on tiedossa varmasti sekin fakta, että siellä niitä vaunuja on myös vuokrattavana. Noh, oma moka kun oltiin rattailla liikkeellä, eikä reppuillen. Siihenkin tosin oli hyvä syy, kun kuukausi takaperin aloittamani lenkkeily tyssäsi hanhenjalkaan. Kipu kummankin polven sisäsyrjässä yltyy kun kyydissä on ylimääräistä taakkaa, mutta vaunuja pystyy työntämään jo ihan kivuttomasti. Takaisin matka sujuikin paljon leppoisammin kun ei ollut kiirus mihinkään ja kävely aurinkoisessa ilmassa sopi meille enemmän kuin hyvin. Kotimatka pitenikin kävelystä vain 10 minuuttia ja fiilis oli huomattavasti parempi, kuin oletettavasti rättiväsyneitä lapsia täyteen lastatussa bussissa.

Tänään ohjelmassa on ollut hieman pienimuotoisempaa puuhailua, ulkovaraston järjestelyä ja Topsin ensimmäinen pyöräilyreissu lastenistuimessa. Pyöräiltiin muutaman kilometrin lenkki ja tultiin sitten takasin kotiin Kalasataman ainoan vauvakeinun kautta. Topsi viihtyi kyydissä hyvin ja takaistuimelta kuului innostunutta selostusta läpi matkan. Aihe vaan jäi tällä kertaa mysteeriksi. Polvetkin kestivät pyöräilyä hyvin, joten lenkit saattavat vaihtua hetkeksi pyöräilyyn.

Huomiselle en ole keksinyt vielä mitään sen kummempaa puuhaa, mutta jos flunssa antaa myöten, niin taidamme fillaroida johonkin vähän pidemmälle kunnon puistoon ja ottaa eväät mukaan. Illalla perhe jälleen täydentyy ja pääsen varmasti kuulemaan monta jännää tarinaa junamatkailusta ja muusta.

Oikeastaan aika mukavaa tällainen yhden lapsen kanssa kahdestaan lomailu ja hetkeksi jakautuminen. Muistan hyvin sen kun jäin joskus ennen Topsia useammaksi päiväksi yksin Lillin kanssa ja sen miten se tuntui jotenkin suorastaan epäreilulta. Siis ihan kamalan rankkaa olla yksin lapsen kanssa monta päivää.. Jotenkin on tuo perspektiivi tässä tainnut muuttua ja ehkä vähän ne vanhemmuuden valmiudetkin, kun ei tunnu enää yhtään rankalta olla yksin lapsen kanssa useampaa päivää. Suorastaan lomafiilis minullakin, kun vain yhden hommat hoidettavana! Mitä nyt vähän kaipaan lisää unta aamun tunteihin, sillä Topsi päätti tänäänkin aloittaa aamunsa hyvissä ajoin klo 6.29.

Vähän siis väsyttää vaikka onkin ollut oikein ihana pitkä viikonloppu. Ehkäpä yritän tänään päästä itsekin ajoissa nukkumaan ja toivoa, että flunssan selkä alkaa huomiseksi jo vähän taittumaan. Ja vielä ihan pakko hehkuttaa, että olipa ihana ilma tänään!!! Lisää tällaista kiitos!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät päivää, kiitos siis kun kirjoitat!