maanantai 7. huhtikuuta 2014

Pääsiäismarkkinoita ja potkupyöräilyä

Saimme perheeseen lisävahvistuksen Oulusta, kun miehen äiti eli lasten mummo tuli viettämään Likan päiväkodin isovanhempien päivää ja jäi meille viikonloppuvieraaksi. Likka laski päiviä mummon tuloon koko viime viikon ja torstai-iltana kävimme viimein hakemassa mummon lentokentältä. Lauantaina päätimme piipahtaa hakemassa vähän herkkuja Teurastamolta, jossa oli maalaistentoripäivä. Maalaistoripäivinä Teurastamolle tulee mm. pientuottajia myymään kuka mitäkin herkkuja ja tietenkin auki on yleensä tällöin myös Teurastamon omat putiikit. Meiltä on matkaa tuonne tuol puolen Itäväylää n. 1 km, joten Likan matkantekoa vauhdittamaan otettiin mukaan viime vuonna Ipanaiselta ostettu Tup Tup. Sen verran lujaa tuo pyörällään jo potkuttelee, että siinä on jo aika perässä pysyminen itsellä. Onneksi sentään tajuaa kuunnella pysähtymiskehotuksia ja useimmiten pysähtelee välillä odottamaan meitä hitaampia kulkijoita (ja keräämään kiviä, keppejä ja mitäliemilloinkin pyörän etupussukkaan).

Likka "rannalla", kuten hän itse asian ilmaisi.

Tup Tup ja Tux, sekä pari rakkauden sydäntä.

Jädelinon herkut <3

Tankkauksen jälkeen sopii potkia lisää vauhtia.

Alamäessa jalat ilmaan ja antaa mennä!
Likka laskettelee isotkin mäet alas jalat ilmassa ja jarruttaa sitten mäen alapuolella. Jättimäet mennään hieman jaloilla jarrutellen jolloin ei tule liikaa vauhtia. Huomasimme jo aika alussa että satula kannattaa pitää riittävän alhaalla, jolloin tasapainon etsiminen tosiaan lähtee siitä kun istuu pyörän päälle ja jalat ulottuu kunnolla maahan vähän koukussa. Silloin potkiessa koko jalkapohja hakee vauhdin ja pitää balanssin, eikä vain varpaat. Ihan paras vekotin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät päivää, kiitos siis kun kirjoitat!