Ihana joutilaisuus*

Mitä lapsettomat ihmiset tekee? Tarkoitan siis kaikella sillä ajalla, joka on käytettävissä ihan mihin vaan. Yritin muistella ja olen päätynyt tekemään suurin piirtein en mitään. En ole edes yrittänyt olla näennäis ahkera, vaan antanut itseni olla ihan reilusti jouten. Perjantaina käytiin ystävän kanssa myöhäisillan leffassa ja nukahdin sohvalle. Lauantaina lojuin hieman lisää ja kävin istumassa iltaa toisen ystävän luona. Tänään olen harrastanut lisää lojumista ja katsonut areenasta kiinnostavia dokumentteja ja laittanut itselleni hyvää ruokaa. Ihan täysin jouten on yllättävän hankalaa olla, joten muodon vuoksi pesin yhden koneellisen pyykkiä, jota tosin en millään viitsisi käydä ripustamaan. Ehkä nautin hiljaisuudesta ja rauhasta vielä hetken ennen kuin talon täyttää taas elämän äänet. Ilman niitä ei tätäkään hetkeä olisi, enkä ehkä osaisi siitä nauttia. Tässä hetkessä se nyt on - *Dolce far niente.

Vielä jaksaa

Viiden päivän virityksen päättymiseen on enää yksi ilta.
Sitä ennen toki edessä vielä yksi päivä ja aamu-säätö-herätys töihin lähtöineen. Kevyttä kisaväsymystäkin on jo ilmassa, vaikka aika kivuttomasti aika onkin kulunut. Mikäli alla olisi ehjiä öitä, niin varmaan kisakuntokin olisi parempi.
Isän reissailu on vaikuttanut lapsiin ikävöintinä, sekä yöllisenä levottomuutena. Tavallisesti täysiä öitä nukkuvat tyypit heräilevätkin yhtäkkiä neljän aikaan yöllä vaatimaan aamupalaa ja viikonlopun aamut alkoivat jo kuuden tienoilla, vaikka siihen aikaan meillä ei kukaan herää tavallisesti arkenakaan.
Toivottavasti ei jää tavaksi.
Arki pyörii ja seinät on pystyssä edelleen. Siivouspäiväkin pidettiin omalla paikallaan ja osallistuttiin pihatalkoisiinkin. Tänään päivällä käytiin katsomassa kaikenlaisia kaloja paikassa jossa on "iso muovinen lasiseinä, minkä läpi näkee ja siellä on myös haita, mutta ne ei pääse syömään meitä, kun ne on siellä sisällä ja me vaan katotaan niitä".
Topsi ihmetteli korvameduusoita, kun ei niillä ollutkaan lainkaan korvia, vain "kaksi poskea ja yksi suu". Lopulta Lillis tiivisti elämysretken lauseeseen "Sea Life oli niin hieno, että mä melkein kuolin!"

Viiden päivän viritys

Seuraavat viisi päivää vedetään arkea tässä osoitteessa yhden vanhemman voimin, soolona. Mies lensi menoihinsa Ranskaan. Lupasi olla syömättä hyviä asioita, ettei meille tänne jääneille tulisi liian iso harmi. Lupasi tuoda tullessaan Papon figuureja lapsille ja Lindtin viskisuklaata minulle. Suosittelen viskisuklaata myös kaikille sellaisille jotka muistavat jostain vuosituhannen vaihteesta Pirkan Rommileivoskeksit ja kaipaavat niitä. 
Tällä hetkellä lapset taistelevat leivänvoiteluvuorosta ja minä yritän kartoittaa illaksi säästyneitä voimavarojani. Pitäisi siivota vähän, kerätä kuivat pyykit kaappiin ja ripustaa märät kuivumaan, hoitaa tiskikone ja keittiösäätö muutenkin, sekä luonnollisesti laittaa lapset unille. Onneksi omatoimilapset hoitavat unille menon lähes automatisoidusti, riittää että pesen hampaat ja luen vähän Heinähattua ja Vilttitossua.
Olen optimistinen, toistaiseksi.

Kevät

Kevät on tai ei ole alkanut - selviää myöhemmin. 

 Otsikko Ylen kotimaan sää -sivustolla.

Tänään onnittelen itseäni siitä, että:

•  tein ruokaa jota viime aikoina ärsyttävän nirso esikoinenkin halusi lisää (ja ei, se ei ollut nakkia tai pelkkiä kirsikkatomaatteja vaan savulohipastaa)
• vedin ihan hyvin olosuhteisiin nähden
• annoin tiskivuoren olla vaikka olisi tehnyt mieli kipata ne kaikki roskikseen, ihan vaan siitä ilosta että sen jälkeen olisi ainakin ollut tyhjempi tiskipöytä
• avasin bloggerin ja päätin kirjoittaa ajatukset ulos pään sisältä

Onkohan kevät alkanut? Luulen että on.

Järkyttäviä ryppyjä

Kun Lilli käy kylvyssä, on hänellä hetken kuluttua ihan järkyttyneet sormet ja eräänä päivänä päiväkodissa oli ollut sijaistamassa sellainen montessorimummo, jonka kasvot olivat ihan järkyttyneet.

Tänään ruoan kanssa oli tarjolla grillivastusten alla käyneitä kirsikkatomaatteja. Arvasin kysymyksen kasvoilta jo pohdintavaiheessa:
Miksi nämä tomaatit ovat ihan järkyttyneitä?

Huhuu, kuka puhuu

Meillä on kotona enää harvoin hiljaista ja vaikka kuinka pidän hiljaisuudesta, on ihanaa kun lapsi osaa kommunikoida tarpeistansa. Toisaalta ei täällä ennenkään ole hiljaista ollut, kun tarpeet on kommunikoitu itkulla ja kitinällä, jos ei muuten ole mennyt perille ja kun ei tuo esikoinenkaan ole koskaan ollut kovin hiljaista tyyppiä. Puhetta tosiaan tulee ja paljon.

Lempi juttuja tällä hetkellä ovat Maina (eli Maisa hiiri), muukakiija (muumikirja), ihhahhappa (ihhahhaa heppa eli hevonen), kiikaa (kiikku tai keinu) ja yppää (hyppääminen). Asioita pitäisi myös koko ajan aaittaa eli olla laittamassa. Tosin tämä laittaa niitä jo ihan itsekin, kuten kengät jalkaansa tai hatun päähänsä. Sitten hän kiipeää itse avuliaasti rattaisiin odottamaan lähtöä tai eteisen tuolin kautta avaamaan väliovea..

Topsi on erittäin omatoiminen tyyppi, joka luultavasti muuttaa kotoa omilleen viimeistään seitsemänvuotiaana. Itse yritän pysyä perässä ja olla tärvelemättä sitä intoa ja vimmaa mikä pitää tuon pienen ihmisen liikkeessä.



Meidän arkikuvia pystyy seurailemaan myös Instagramissa.

Erään hiiren kuolema ja äitienpäivää kaikille

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille!

Minä sain tänään nukkua niin pitkään kun huvitti. Puoli kymmeneltä nousin ja keitin kahvit. Sitten herkuteltiin laajennetun perheen kanssa kakkua, jonka meille tilauksestani leipoi Uudenmaan Herkku. Kelpasi! Lahja piti avata jo perjantaina, kun Lilli ei malttanut odottaa sen kanssa. Ihana kortti ja hieno sydän-nauha-nappijuttu. Funktio jäi vähän epäselväksi, mutta ei kai se ole niin justiinsa. Kuulemma se on menossa koristeeksi hänen sänkynsä viereen. <3

Ja sitten siihen hiireen..

Availin keittiön verhoja varhain lauantaiaamuna ja siinä se oli heti ikkunan takana. Hukkuneena isoäidin vanhaan melamiiniseen leivontakulhoon (johon oli tarkoitus istuttaa kevätkukkia tai salaattia), johon edellisen päivän sade oli jättänyt puolisen litraa vettä.
Hetken kuluttua sitä sitten olikin lasin takana ihmettelemässä myös Lilli.

Lilli: Oikea hiiri! Tarkoittaako tämä sitä, että minä saan vihdoinkin oman lemmikin? *aivan intopiukeana ja silmät selällään*
Minä: Ei tarkoita. Tuo hiiri on hukkunut ja se ei enää elä. Eikä me kyllä elävääkään hiirtä tänne otettaisi lemmikiksi.
L: Kyllä se siitä herää, kun me äiti mennään tuonne.
M: Ei se herää. Hiiret eivät osaa hengittää veden alla, niinkuin ei ihmisetkään. Tuo hiiri on kuollut, se ei enää koskaan herää tai juokse.
L: ...*Hiljaisuus*

Asiaan kuului yksi itku, mutta se taisi johtua siitä, että hetken toivo omasta lemmikistä murskautui pettymykseksi. Lilli istui pitkään katselemassa hukkunutta hiirtä ja asiaan ei olla vielä palattu. Itse kävin myöhemmin vähin äänin hävittämässä sekä hiiren, että kipon. Ei tuntunut oikein hyvältä ajatukselta enää istuttaa siihen hiiren surmaan enää mitään.