Se pikkuinen Topsi

Ikean kassit ne vaan on hyviä moneen asiaan. Kirpputoritavaroiden rahtaamiseen ne ovat erinomaisia ja pyykkitupapäivinä korvaamattomia. Kun sellaista yrittää siirtää lasten jo nukkuessa äänettömästi kaappiin, ymmärtää miten äänekästä rapina voi olla. Ja the rapina se onkin juuri 10kk täyttäneen mielestä ihan parasta!
Leikki menee näin: Heiluta kassia pään yläpuolella villisti, aiheuttaen maksimaalista rapinaääntä ja pyöri samalla ympyrää polvillasi. Laita kassi välillä päähän. Jatka heiluttamista ja rapinan tuottamista niin kauan kuin jaksat tai kunnes sisko tuo käteesi henkarin tai vastaavan erittäin kiinnostavan esineen (jotta pääsee itse kassin kimppuun). Muista "laulaa" koko toimituksen ajan vaihtelevilla vokaaleilla ja huokailla välillä ihastuksesta "hahaa" tai "hohoo".
Sellainen se on, se pikkuinen Topsi.

Perspektiivi lainassa

Topsi välipalasnackillä ikkunan ääressä. Jotain siistiä siellä ulkona kai tapahtuukin, kun noin tuuletetaan.

Tarkkaa puuhaa tuo teeleipien tekeminen.

Edellisen kirjoituksen lukeneet tietävätkin jo, että meidän Lokakuumme on ollut myös isäkuukausi. Tai puolitoistakuuta jos lasketaan mukaan se yksi viikko isyyslomaa, jonka mies piti samaan syssyyn. Sattumalta minulle tarjoutui mahdollisuus tehdä vähän hommia omalla työpaikallani isäkuukauden ajan ja siinähän tämä kuukausi sitten onkin mennyt.

Huomaan lähentyneeni uudelleen Likan kanssa, kun kuljemme päivittäin "työmatkat" yhdessä ja päiväkodilla olemme suuren osan päivästä samassa ryhmässä. Iltaisinkin tulee hommailtua yhdessä juttuja joista matkojen aikana keskustellaan. Topsin tekemisistä ja kuulumisista olen taas sitten suurilta osin toisen käden tiedon varassa. Haikeaa ajatella, että mun pieni pärjää jo muidenkin kanssa ja ei varmaankaan kärsi edes mistään traumoista vaikka en olekaan päiväunille laittamassa tai sieltä syliin nostamassa. Topsi tuntuu sujahtaneen tilanteeseen ilmeisen vaivattomasti, mitä nyt seurailee kummankin vanhemman menoja kotona vähän tavanomaista tarkemmin. On varmaan aika outoa kun rutiinit ja se hoitava lähivanhempi, jonka kanssa leijonan osa päivästä kuluu, muuttuukin yllättäen.

Noh, vielä viikon ajan saadaan nauttia tavallista vapaammasta menosta ja sitten alkaa taas normi setit ja palataan tuttuihin kuvioihin. Mulle tämä "vaihto" on tehnyt hyvää, vaikka joinain päivinä töistä kotiin onkin palannut aika väsynyt kaksikko ja kotiporukoiden saamattomuus on ottanut aivoon enemmän kuin olisin uskonut. Nähtäväksi jää kuinka kauan muistan itse tämän työelämävanhemman osan, kun oma hoitovuoro taas alkaa. Vaikka on pakko myöntää, että omasta mielestäni (hyvin subjektiivisesti) kyllä kotona ollessani hoitanut vähän laajempaa tonttia kuin mitä mies omalla vuorollaan, mutta ehkä se olisikin ollut vähän liian suuri aluevaltaus yhdessä kuukaudessa omaksua. Ruoanlaitto, kaupassa käynnit ja lasten menojen säätäminen nyt vaan on enemmän mun juttu kuin hänen (ollut tähänkin asti), enkä edes osaisi elää kodissa jonka kaappien sisältöä en oikeasti tietäisi katsomatta kaappeihin (kärjistetysti).

P.s. Huomenna vietetään 6.vuotishääpäivää <3

P.p.s. Topsi ottaa jo askeleita ilman tukea ja kävelykärryllä mennään jo ammattilaisen elkein. Myös skeittausasennot sujuvat niin, että toisella jalalla tuupataan vauhtia ja pidetään kahvasta kiinni (aina kun silmä välttää..).

P.p.p.s. Vielä viikonloppu aikaa käydä tekemässä löytöjä Piilo lastentarvikekirppiksellä meidän pöydästä nro 17. Sieltä löytyy mm. T2H Lila tähtitoppahaalari koossa 92, Ihana tummanpunainen Plain Rain fleecellä koossa 80cm ja P o.P villahaalaria koossa 74/80 (+ paljon kaikkea muuta lämmintä ja kaunista syksyyn ja talveen).

Isän kuukausi

Kiirettä pitää ja hikeä pukkaa, kun syksyn tullen vanhempainvapaakausi oli osaltani lusittu. Isä on siis päässyt nyt tositoimiin kotikentän huolehtimisessa ja me käydään Likan kanssa duunissa. Likan vauva-aikaan kaikki mahdolliset vapaat ja lomat käytettiin hyvin tarkasti hyödyksi mun silloisten opintojen harjoitteluihin ja tenttikausiin. Nyt ei ole opintoja sentään (sitä ihanaa maalauskurssia lukuunottamatta), mutta töitä sitten senkin edestä. :) Olen siis tehnyt pikapaluun työelämään nyt ainakin tämän kuukauden ajaksi ja on muuten ollut aika kivaa! Paluu töihin ei ole suunnitelmissa täysiaikaisesti ihan vielä kuitenkaan, sen aika tulee vähän myöhemmin. Nyt vaan sattui hyvä sauma tehdä vähän ekstraa, joten mikäpä tässä tehdessä kun aika on otollinen.
Nämä arkiset illat tuppaavat olemaan täysin vailla hetkiä, jolloin jaksaisin istahtaa koneelle kirjoittamaan tai käsittelemään kuvia.
Harvassa kun ovat tässä huushollissa vielä ne yöt jolloin en herää Topsin yöhuhuiluun tai Likan seikkailuihin, mutta tulipa tässä kaiken tohinan keskellä nukuttua yksi yö ilman, että ainakaan muistan heränneeni yön aikana. Uskallan toivoa, että joulun aikoihin nämä ehjät yöt alkavat olemaan jo yleistymään päin.

Topsi-neiti on kunnostautunut siis kodinapujoukoissa ja auttaa isämiestä mm. levyinventaarioinnissa, tiskikonehommissa ja yleisessä tavaroiden sinne tänne kiikuttamisessa. <3

Topsi isin stailaamana ja kuvaamana. Paita ja housut - Kappahl/käytetyt, sukat - Polarn O.Pyret.

Likka taas on kunnostautunut perhosprinsessatanssileikeissä. <3

Likka tanssii pöydillä. Isän kuvaama, itse stailattu. Paita ja keijumekko - H&M, housut - Jenni JJ, siivet - Tiimari, kruunu - Äitee ite.

Laastari-ilmiö

Vuosien lastenhoitokokemuksella tiedän, että laastarilla on tavanomaisesti vahva placebovaikutus. Pipiin lakkaa koskemasta heti sillä hetkellä kun laastarin teippi peittää sen näkyvistä. Mutta oletteko ennen kuulleet laastari-ilmiön kääntöpuolesta ja sen nosebovaikutuksesta?

Likka taitaa olla ensimmäinen lapsi jonka tiedän inhoavan laastareita syvästi. Etenkin kuviollisia lastenlaastareita. Ne on ihan ok kaupan hyllyssä tai meidän lääkekaapissa, mutta yritäpä laittaa sellainen haavaan!

Joitain päiviä sitten Likka satutti pottuvarpaansa kipeästi ja haavaa paikkaamaan tarvittiin toden totta laastaria. Oli kuin sitä irrallaan kynnen vieressä lepattavaa palkeenkieltä ei olisi sattunut lainkaan ENNEN, kun siihen laitettiin laastari. Laastarin laittamisen jälkeen jalalla ei voinut enää edes astua! Vasta hetken kuluttua hän uskalsi "kokeilla vähän kävelyä" kipeällä varpaallaan (jolla siis ennen laastarin laittamista pystyi vielä juoksemaankin).

Ei lopu draama heti tuosta tytöstä ei. Jusseja, Venloja ja Oscareita odotellessa.. :D

Sirkuksessa

Eilen oli monien ensimmäisten kertojen päivä. Topsi jäi ensimmäistä kertaa kotiin kummitädin hoitoon. Me muut lähdimme katsomaan Sirkus Finlandian Helsingin ensi-iltaa. Likalle tuo oli ensimmäinen sirkusesitys ja minullekin ensimmäinen josta muistan mitään. Mumi kertoi että edellisellä sirkuskeikallani Auroran kentällä, olin pelännyt ja alkanut kirkumaan kesken esityksen niin lujaa, että Mumi oli päättänyt lopettaa illan osaltamme hyvissä ajoin. Nyt meni vähän paremmin!

Likka ei halunnut edes maistaa hattaraa, joten se lankesi meidän vanhempien syötäväksi. Nallelta se söi about toisen korvan, jos sitäkään.

 Hetki ennen kun varsijousidomino lähti liikkeelle ja tyypin pään päällä olevaan omenaan pamahti aika vauhdilla nuoli.

 Ei ihan irtoaisi multa näitä tämän kaltaisia venytyksiä, vaikka joskus vuonna miekka ja kivi sirkuskerhossa Roihuvuoren nuorisotalolla kävinkin.

Tämä "tyttötorni" oli Likan suosikki.

Kameleitakin oli, harmi ettei ollut Heinixiä

Kotiinlähdön aikaan oli jo pimeää ja ilotulituksia, niitä me sitten ihmeteltiinkin.
"En tiennytkään että yölläkin voi olla varjoja!" :)
Ja näkyipä pilvettömällä taivaalla Kalasatamassa myös aika hienosti yötaivaan tähdet!

P.s. Topsillakin oli mennyt ihan hyvin vaikka oli kai aika kitsaasti suostunut iltapalaa syömään. Aamupuuroa menikin sitten ainakin kaksinkertainen määrä.

Paulan fani

Likka: "Olenko minä taunlapsi?"
Minä: "No et sinä kyllä ole."
Likka *suu kääntyy väärinpäin* marssii isänsä luo keittiöön..
"Isi, olenko minä taunlapsi?"
Isi: "öööh..--??"
Minä huudan keittiöön: "Niin siis Downlapsi niin kuin Paula?"
Isi: "Et ole taunlapsi"

Likka tykkää Paulasta ja aika pitkälti samoista asioista kuin Paulakin: tanssista, perheestään ja haleista.

<3

Arkiasun anatomiaa

Ostan aika harvoin uusia vaatteita ja kun ostan, niin yleensä ostan johonkin tarpeeseen. Tänä syksynä ostanut itselleni huimat kaksi vaatetta,  kuvissakin näkyvän neuletakin ja syyskengät. Ei siis varmaankaan tule isona yllätyksenä että mielestäni hyvät vaatteet ovat kestäviä, mukavia yllä, hyvin yhdisteltävissä olevia ja kivan (lue: oman) näköisiä. Suurin piirtein tuossa järjestyksessä. Rakastan huiveja, pipoja ja villatakkeja (myös kesäisin) ja tunnen oloni liki pitäen alastomaksi ilman näitä kolttujani. En viihdy kovinkaan hyvin kuvattavana ja naamaan jäätyykin kiinni tuollainen vähän outo ilme heti kun jostain alkaa kuulua räpsymistä. Likka sen sijaan rakastaa kuvattavana olemista, onneksi se sentään osaa hymyillä niin kuin normaalit ihmiset! :D

Viikko typistyi siis sattuneesta syystä muutamaan päivään ja muutamaan kuvaan. Ja omistan kyllä muitakin housuja kuin nuo mustat farkut, ne nyt vaan sattuu olemaan joka kuvassa. Nyt on sitten ilmeisesti ensi viikolle odotettavissa jo huomattavasti kylmempiä ilmoja, pitää varmaankin kaivaa esiin kunnon kuoritakki ja pipot. Enää ei pärjää pelkällä villatakilla, mutta parkatakkikeleihin on vielä vähän matkaa. Likka sentään jo innostui, kun kuuli että nyt sitä pinkkiä välikausihaalaria saa alkaa vihdoin käyttämään. :D