keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Isän kuukausi

Kiirettä pitää ja hikeä pukkaa, kun syksyn tullen vanhempainvapaakausi oli osaltani lusittu. Isä on siis päässyt nyt tositoimiin kotikentän huolehtimisessa ja me käydään Likan kanssa duunissa. Likan vauva-aikaan kaikki mahdolliset vapaat ja lomat käytettiin hyvin tarkasti hyödyksi mun silloisten opintojen harjoitteluihin ja tenttikausiin. Nyt ei ole opintoja sentään (sitä ihanaa maalauskurssia lukuunottamatta), mutta töitä sitten senkin edestä. :) Olen siis tehnyt pikapaluun työelämään nyt ainakin tämän kuukauden ajaksi ja on muuten ollut aika kivaa! Paluu töihin ei ole suunnitelmissa täysiaikaisesti ihan vielä kuitenkaan, sen aika tulee vähän myöhemmin. Nyt vaan sattui hyvä sauma tehdä vähän ekstraa, joten mikäpä tässä tehdessä kun aika on otollinen.
Nämä arkiset illat tuppaavat olemaan täysin vailla hetkiä, jolloin jaksaisin istahtaa koneelle kirjoittamaan tai käsittelemään kuvia.
Harvassa kun ovat tässä huushollissa vielä ne yöt jolloin en herää Topsin yöhuhuiluun tai Likan seikkailuihin, mutta tulipa tässä kaiken tohinan keskellä nukuttua yksi yö ilman, että ainakaan muistan heränneeni yön aikana. Uskallan toivoa, että joulun aikoihin nämä ehjät yöt alkavat olemaan jo yleistymään päin.

Topsi-neiti on kunnostautunut siis kodinapujoukoissa ja auttaa isämiestä mm. levyinventaarioinnissa, tiskikonehommissa ja yleisessä tavaroiden sinne tänne kiikuttamisessa. <3

Topsi isin stailaamana ja kuvaamana. Paita ja housut - Kappahl/käytetyt, sukat - Polarn O.Pyret.


Likka taas on kunnostautunut perhosprinsessatanssileikeissä. <3

Likka tanssii pöydillä. Isän kuvaama, itse stailattu. Paita ja keijumekko - H&M, housut - Jenni JJ, siivet - Tiimari, kruunu - Äitee ite.

2 kommenttia:

  1. Haha :D Isin stailaama = paita housujen päällä ja ruokalista paidalla ;) Me ollaan chillisti kun kotona ollaan.

    Ps. Hyvä levy topsilla valinnassa.

    VastaaPoista

Kommentit piristävät päivää, kiitos siis kun kirjoitat!