Ronkeli-pulu ja sokeri

Rakastan sokeria - vihaan sokeria ja sitten taas rakastan. Sokerimieltymykseni perusta on valettu varhain lapsuudessani, kun Isoäitini tapasi antaa aina nukkumaan mennessä suut makeaksi Fazerinalla tai Geishalla. Sain valita syönkö kaksi vai kolme palasta ensimmäisenä iltana ja jätän seuraavalle illalle ne jotka jää siitä yhdestä vanhan mallisesta suklaapatukasta (kuka vielä muistaa??). Tämä siis hampaiden pesun jälkeen tietenkin. 

Olin pienenä aivan järkyttävän nirso ruokailija ja Isäni ruotsalaistaustainen kaveri Calle nimesikin minut huonolla suomenkielellään ronkeli-puluksi.  Sokerista kuitenkin kieltäydyin harvoin, ellei sitten tarjolla ollut lakritsia. Sitä ja anista en voi sietää vielä tänäpäivänäkään. Nykyään nimittäisin itseäni ennemmin laatutietoiseksi ja valikoivaksi, nirson sijaan ja edes pahoja karkkeja en syö vaikka ne olisivat kaapissa vuoden.

Sokerikoukkuni on aaltoilevaa mallia. Välillä makeisia on saatava päivittäin ja välillä skarppaan ja kiskaisen itseni irti. Irtiottoja edeltää yleensä pidempi päivittäistankkausjakso, joka on vaan pakko katkaista. En usko että kulutan sokeria määrinä mitenkään ihan tolkuttomasti, mutta uskon että jatkuva sokerilla tissuttelu ei myöskään tee hyvää. Tunnistan ilmiönä hyvin myös sokerikrapulan, joka iskee seuraavana aamuna sen jälkeen, kun herkkuja on tullut mussuteltua isompi satsi kerrallaan. Suklaan ja salmiakin kanssa pystyn vielä pitämään jonkun tolkun, mutta anna olla jos erehdyn leipomaan isomman satsin pullaa tai jotain muuta vehnäistä, niin jo on piru irti. Riippuvaisuushan tuo on ja se on ihan selvää.

Suklaafanin ykkös(sokeri)juhla kuuluisi olla joulu, eikö niin? No minun ei. Sen verran ronkeli olen edelleen, että on suorastaan ärsyttävää syödä konvehteja jotka muovikääreissään alkavat kaikki maistua siltä yhdeltä minttusuklaiselta, joka pelkällä hajullaan tartuttaa ne muut siellä rasiassa. Sama ongelma on muuten myös Pandan suklaasekoituspusseissa, ne maistuvat kaikki siltä ällöttävältä mansikkaesanssilta, jonka haju pussista tulvahtaa heti kun sen saa auki. Suosin siis yhden laadun rasioita kuten Mozart-kuulia, Wienernougatia tai jotain yksinkertaisia tryffeleitä (ilman esanssia kiitos).
Pääsiäinen on se toinen suklaan riemuvoitto ja minun ehdoton suosikkisuklaajuhlani. Mignon palaa kaupan hyllylle ja Fazerin hedelmärakeet. Leipähyllystäkin saa taas Pääsiäislimppua. Mämmiä opettelin syömään pari vuotta sitten, tosin sen ohessa menee aina tuplamäärä Flora vanillaa...

Nyt kuitenkin olisi aika antaa sokerille pakit ja vielä ihan pääsiäisen korvilla.. En tee tästä itselleni ainakaan yhtään helpompaa, mutta pakko mikä pakko. Tiedän että ekat kaksi päivää tulevat olemaan täynnä ärtymystä ja sokerihimoa, sekä kaapeilla ramppaamista ja mietintää siitä, millä korvaisi sokerin jättämän aukon. Sitten alkaa helpottamaan ja viikon kuluttua sokeria ei tee juurikaan edes enää mieli.

Kirjoittelin vuodenvaihteen jälkeen kuulumisia ja kerroin kilpirauhasen vajaatoiminnastani. Sen suhteen tilanne on edelleen retuperällä, vaikkakin edelleen parempi kuin ennen joulua. Olen huomannut kuitenkin, että runsas sokerinkäyttö ja etenkin vehnäset vaikuttavat kilpirauhasoireistooni merkittävästi. On myös ruokia joilla on päinvastainen vaikutus oloon ja tämän kevään aion jatkaa syöden niitä. Olen antanut itselleni sopeutumisaikaa tämän viikon verran ja sitten jätän makeat. Etenkin kekseistä, pullista ja muista vehnäisistä olisi nyt tarkoitus luopua tositarkoituksella. Mignonin aion sallia itselleni, mutta vain karkkipäivänä. Kirjoitin tämän postauksen lähinnä muistilistaksi itselleni, jotta voin kaivaa sen esille hädän hetkellä ja jotta muistan miksi sokeri sai lähteä. Virkeämpää ja viriilimpää kevättä toivottaen:
Kohta entinen sokeririippuvainen Pia

P.s. Huomenna päästään kokoamaan meidän tytöille uutta punkkapetiä. Olen kuvannut koko tuunausprojektin alusta alkaen, joten siitä lisää viimeistään viikonloppuna! :)