sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Erään hiiren kuolema ja äitienpäivää kaikille

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille!






Minä sain tänään nukkua niin pitkään kun huvitti. Puoli kymmeneltä nousin ja keitin kahvit. Sitten herkuteltiin laajennetun perheen kanssa kakkua, jonka meille tilauksestani leipoi Uudenmaan Herkku. Kelpasi! Lahja piti avata jo perjantaina, kun Lilli ei malttanut odottaa sen kanssa. Ihana kortti ja hieno sydän-nauha-nappijuttu. Funktio jäi vähän epäselväksi, mutta ei kai se ole niin justiinsa. Kuulemma se on menossa koristeeksi hänen sänkynsä viereen. <3

Ja sitten siihen hiireen..

Availin keittiön verhoja varhain lauantaiaamuna ja siinä se oli heti ikkunan takana. Hukkuneena isoäidin vanhaan melamiiniseen leivontakulhoon (johon oli tarkoitus istuttaa kevätkukkia tai salaattia), johon edellisen päivän sade oli jättänyt puolisen litraa vettä.
Hetken kuluttua sitä sitten olikin lasin takana ihmettelemässä myös Lilli.

Lilli: Oikea hiiri! Tarkoittaako tämä sitä, että minä saan vihdoinkin oman lemmikin? *aivan intopiukeana ja silmät selällään*
Minä: Ei tarkoita. Tuo hiiri on hukkunut ja se ei enää elä. Eikä me kyllä elävääkään hiirtä tänne otettaisi lemmikiksi.
L: Kyllä se siitä herää, kun me äiti mennään tuonne.
M: Ei se herää. Hiiret eivät osaa hengittää veden alla, niinkuin ei ihmisetkään. Tuo hiiri on kuollut, se ei enää koskaan herää tai juokse.
L: ...*Hiljaisuus*

Asiaan kuului yksi itku, mutta se taisi johtua siitä, että hetken toivo omasta lemmikistä murskautui pettymykseksi. Lilli istui pitkään katselemassa hukkunutta hiirtä ja asiaan ei olla vielä palattu. Itse kävin myöhemmin vähin äänin hävittämässä sekä hiiren, että kipon. Ei tuntunut oikein hyvältä ajatukselta enää istuttaa siihen hiiren surmaan enää mitään.