sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Viikonloppu vieraissa

Palasimme illan suussa viikonloppureissusta Järvenpäästä, jossa olimme koko perheen voimin perjantaista asti. Talon aikuisväki kävi minilomailemassa Tallinnassa ja me paitsi pidimme taloa pystyssä, niin myös söimme paljon herkkuja ja pelasimme yömyöhään Carcassonnea maan mainioiden teinitytsien kanssa. Likan kanssa on jo ihan mukavaa reissailla ympäriinsä ja käydä kyläilemässä erilaisissa paikoissa, mutta enpä taas ollut muistanut varautua lainkaan siihen mikä urakka Topsin kanssa on edessä.

Portaisiin oli tietenkin pakko päästä ja samoin kaikkiin mahdollisiin (ja mahdottomiin) kaappeihin, laatikostoihin, vitriineihin, senkkeihin, lipastoihin, kirjahyllyihin jne.. Lisäksi viherkasvien mullat oli pakko tonkia ja maistaa, lehtiä vähän kiskoa ja yrittää kaataa koko kasvia (siinä onneksi onnistumatta). Piti kiivetä tuolille ja siitä pöydälle tarkistamaan, ettei vaan olisi jotain pientä hiukopalaa jäänyt esiin. Oli pakko myös tarttua kaikkiin mahdollisiin kuviin ja koriste-esineisiin,jotka vaan käden ulottuville olivat jääneet.  Viihde-elektroniikka ja johdot olivat myös listalla erittäin mielenkiintoisten asioiden joukossa ja niiden ohi kiilasi oikeastaan vain mahdollisuus päästä käsiksi jonkun puhelimeen tai johonkin kolmesta kaukosäätimestä. Ja ne portaat, mainitsinko jo portaat? Ei estänyt edes portaiden eteen viritelty este, vaan tämä ketterä kiipesi vuorokauden sinnikkään harjoitelun jälkeen siitä hiiren hiljaa yli ja kipusi kuin ninja portaat yläkertaan yksin, ilman että kukaan huomasi mitään, ennen kuin yläkerrasta alkoi kantautua surkea itku. Onneksi rohkeus oli loppunut siihen, kun olisi pitänyt päästä takaisin alas.

Nyt kuitenkin ollaan taas kotona ja ninjataitojen harjoittelu saa jäädä määrittelemättömän pituiselle tauolle. Minä kiitän ja kuittaan itseni iltapalan kautta nukkumaan asap! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät päivää, kiitos siis kun kirjoitat!